|
Kaapelisolmu suosittelee
Tällaiset ovat osuuskunta
Katto-Menyn kasvot.
Katso tietoja osuuskunnan
internetpalveluista.
Kabelknuten rekommenderar
Så här ser andelslaget
Katto-Menys ansikte ut.
Information om andelslagets
internettjänster.
Knot in the Cable recommends
The face of the cooperative society
Katto-Meny looks like this page.
Please find info on the internet
services and prices.
kaapeli.fi - internet
Tallberginkatu 1.B.39
00180 HELSINKI
solmu @ kaapeli.fi
+358 (0)9 7515 4150
Haetko tietoa
internetistä
tai muualta?
Turvaudu tiedon
asiantuntijoihin!
|
Olin, toistamiseen, vapaaehtoistyössä Nepalissa
Lähettäjä: Sirkka Turkki
Aika: sunnuntai 17. tammikuuta 2010 11.54
Viime vuonne kerroin vapaaehtoistyöstäni entisten orjiksi myytyjen ja pelastettujen tyttöjen kodissa Nepalissa. Ohessa jatkoa kertomukselleni.
Kirjoittanut Sirkka Turkki, www.sirkkaturkki.fi
(Linkki: Edellinen juttu )
Koko maa on muutosten pyörteissä. Nepali on ollut parisen vuotta demokratia. Entiset sisällissodan aktivistit, maolaiset istuvat nyt hallituksessa, työttömyysaste on suuri, veroja kerätään välillisillä veroilla, lakeja säädetään, mutta kukaan ei valvo niiden toimeenpanoa. Maaorjuus on lopetettu, mutta maaorjat joutuivat vain ojasta allikkoon: he joutuvat työttömiksi ja maanomistajat vaativat vuokraa maillaan olevista asumuksista. Maan vuoristossa asuvat ihmiset eivät kaupungeissa säädetyistä laeista tiedä ja kastijärjestelmä elää vahvana tiettömien taipaleiden takana, vaikka tasa-arvo nostaakin päätään kaupungeissa. Kun ruokaa ei ole myydään tyttöjä yhä orjatyöhön maanomistajille ja seksikauppiaille, myös Intiaan. Myyjänä voi olla oma mies, veli tai vanhemmat, joille luvataan, että tyttö pääsee koulutukseen. Useat järjestöt yrittävät pelastavat tyttöjä, joita kutsutaan kamlareiksi, lootustytöiksi. Yksi tällainen voittoa tavoittelematon, lapsia pelastava järjestö on Papa’s House, joka vapaaehtoisten maksamilla maksuilla (60% tuloista on vapaaehtoisten maksuja) pyörittää Katmandussa kolmea tytöille tarkoitettua taloa ja yhtä poikien kotia. Vapaaehtoisille on oma talonsa, ns. hostellinsa. Vasta pelastetuille tytöille Dang-alueen Nartin kylässä on oma kotinsa, se missä viime vuonna vietin ankarissa oloissa 9 viikkoa. 40 % varoista kotien pyörittämiseen saadaan lahjoituksina. www.papa’shouse.org; www.nepalorphan’shome.org.
Ennen matkaa olin sopinut, että tekisin töitä Katmandussa. Lupasin huolehtia CP-vammaisen Bhumika-tytön fysioterapiasta ja ommella lapsille uusia vaatteita ja korjata vanhoja. Ystäväni antoivat minulle yhteensä 1060 € järkevään käyttöön. Tuolla rahalla sain valtavasti tarpeellista lämmintä vaatetavaraa, 128 metriä kangasta mekkoihin ja pitkiin housuihin, 12 radiota, ladattavia led-taskulamppuja ja suuria lamppuja yhdistettyyn ruokasali ja läksyjenlukuhuoneeseen, 4 säkillistä kudinlankoja, 4 säkillistä tyynynsisustaa yms. Tein ostokset paikallisella markkinatorilla, jonka kauppiaille julistin, etten tahtonut maksaa turistihintoja, koska kaikki tavara meni Nepalin lasten hyväksi. Niin lämpimien legginssien turistihinta 800 Nepalin rupiaa putosi 170 rupiaan eli maksoin niistä 1.70 €. Lopulta kauppiaat kiittivät minua hyvästä työstä Nepalin lasten hyväksi.
Korjasin röykkiöittäin lasten vaatteita, repeytyneitä saumoja, rikkinäisiä vetoketjuja, palkeenkieliä, repsottavia housun puntteja. Työvälineenäni oli polkuompelukone, joka viidennen kerran korjaajalla käytyään suostui kanssani yhteistyöhön. Sähköä saattaa olla Katmandussa muutaman tunnin päivässä, joten sinne ei kannattanut viedä sähkökonetta. Opin ymmärtämään lapsen rakkainta muistoa omista vanhemmistaan, kun korjasin riekaleista mekkoa, joka oli lapselle aarre. Palkaksi sain usein suukon poskelle, halauksia, yhteisiä lauluhetkiä, hiustenkampausta. Harmaita hiuksiani he kutsuivat silkiksi ja täitarkastus tehtiin joka ilta usean lapsen voimalla.
Riemullisia hetkiä oli monia. Pieni, ehkä 7-vuotias Dzuna oppi tekemään ensimmäisen silmukan kudontapulikalla ja virkkuukoukulla. Hetki oli hänelle niin riemukas, että hän rakettina juoksi talon neljänteen kerrokseen huutaen koko ajan: ”Minä tein sen! Minä tein silmukan!”. Samanlaisia onnenhetkiä hän jakoi ympäristöönsä oppiessaan uusia aakkosia.
Tällä kertaa tytöt kutsuivat minua siskoksi, eikä tädiksi kuten edellisellä kerralla. Se merkitsi lähentymistä.
Olin mukana myös yhden tytön pelastusoperaatiossa, jossa tytön ostanut mies ei olisi halunnut luopua omistusoikeudestaan. Panin koko arvovaltani, keksityn ja todellisen peliin. Kutsuin kylän entistä opettajaa kollegakseni ja sain hänet puolelleni, kun selitin, että tyttö pääsisi kouluun. Tilanne tuntui välillä tosi tukalalta, kun tarjoamani rahakaan ei kelvannut.
Tyttö pääsi kuitenkin vapaaksi.
Asuin tyttöjen talon ompelukonehuoneessa, omasta tahdostani, kun koin, ettei vapaaehtoisten talo ollut minulle hyvä. Sitä ei nuorena tiedä mitä hauskaa elämä voi tarjota yli kuusikymppiselle!
Sirkka Turkki www.sirkkaturkki.fi
Link: <
|
>
Link: <
Kehitys-Utveckling-Development
| Sirkka Turkki>
|
|
